sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

WIP tavaraa ja TKS päivityksistä

Elikkä ensimmäiseksi tuo TKS asia. Tarinoita Kuolleiden Suusta on jäähyllä kunnes pelaamme ensi kerran totuus on etten tehnyt ekalla kahdella pelikerralla muistiin panoja ja pelikerrat ovat jo melko etäisiä enkä usko pystyväni kirjoittamaan niistä nautittavaa luettavaa, tosin sen verran mainitsen että Skabrun on pelottava jos sen jättää rauhaan ja ansaitsi koko porukan mielestä viidennessä skenaariossa MVP (Most Valuable Pirate) Palkinnon, koska oli ainoa Dreadfleetin alus kentällä lopussa ja oli varmaankin tuhoisin koko joukkiosta kiitos varmojen Warp Salama tykkiensä. Mutta tämä TKS:stä.

Sitten hieman uutta. Tässä yön väsyneinä tunteina aloin mahdollista Blood Bowl turnausta varten katselemaan omien örkkien tilannetta ja pienen hoitamisen jälkeen sain kaikki baseihin kiinni ja tehtyä vielä porukalle kaksi kaunista cheerleaderiäkin. Sen lisäksi sain neronleimauksen tehdä kuvaus alusta kaiken näköisille normaali uniteille todella vanhasta kynätelineestä joka on pyörinyt pöydällä jo useita vuosia. Noh siinä sitten tuumasta toimeen, mutta harmillisesti muovailumassa jäi vajaaksi enkä saanut ensimmäistä vaihetta tehtyä kuvaus alustasta, mutta tätä kuvaa varten pienet pahvinpalaset saivat korvata asiaa.

Ja kerrankin näemme tehokkuutta tällä blogilla muodossa yksi kuva kahdesta projektista samaan aikaan.

Taustalla näette tietokone pöytäni roinaa ja näppäimistön
Huom. maalatut örkit eivät ole omaa kätten jälkeä ja alkuperäinenkin maalaja oli todella nuori kun on nämä maalannut, joten antakaamme hänelle ne anteeksi.

Mutta sitten figuista voisi varmaan jotain sanoa. Iso osa figuista on Blood Bowlin omia virallisia örkki figuja aloitus lootasta, mutta itse hyödynnän niitä hieman eri tavalla, koska olen tehnyt omat Mustat Örkit faban örkeistä. Eli alimpana kaikista on kaksi Heittäjää ja kaksi normaalia Linjamiestä, näistä seuraavana tulee kaksi Blitzeriä (toinen figuureista on normaalisti Black Orc, mutta käytän itse niitä blitzereinä) siitä seuraavalla samanlainen pari, ja kahdella korkeimmalla korokkeella on neljä mustaa örkkiä. Tämän lisäksi kaksi väriä päällään omaavaa örkkiä ovat cheerleaderit joilla on pom pomit käsissään (Tai toisella toisessa kädessä terävä kivi heitto valmiina, mutta kuitenkin) nämä erottuvat suhteellisen huonosti, mutta maalaaminen auttaa tässä myöhemmin. Ylimpänä kaikista näkyy porukan koutsi. Kaksi kirvestä käsissä ja valmiina ottamaan yhteen niin omien örkkiensä, tuomarin kuin katsojien kanssa.

No niin ainakin tullut jotain päivitettyä ja vielä kerran pahoittelut TKS:stä niille jotka ovat saattaneet olla kiinnostuneita kyseisiin turinoihin.

1 kommentti:

  1. Aika hieno idea tuo ständi :D Vähän jotain kilpiä tms ikoneita koristeeksi vielä niin tulee hulppeaa.

    VastaaPoista