tiistai 18. maaliskuuta 2014

Viikkokatsaus #33: Arctopolis taistelut on taisteltu

Karhumättö I 15.3.2014
Elikkä viikonloppuna tosiaankin pelattiin täällä Porissa ensimmäinen iso turnaus pitkästä aikaa. Viikonloppu oli aivan mahdottoman hieno, mutta täytyy myöntää että aika loppu oltiin jo lauantai iltana. Iso kiitos kaikille ulkopaikkakuntalaisille, jotka jaksoivat tulla. Varsinkin Oululaiset, jotka olivat tulleet kylmästä pohjoisesta pitkän matkan. Harmi että oma raha tilanne ei antanut oikeen mahdollisuutta lähteä vielä näiden kanssa debriiffaamaan turnausta Beer Hunterssiin.

Mutta miten sitten pelit meni. Noh sanon että pienellä tuurilla olisi voitu parantaa aika paljon, mutta voi olla että tuuria oli ihan tarpeeksi muutenkin. Ensimmäinen ottelu oli Matti Pitkärantaa ja tämän pinkkejä Tauja vastaan. Tämä oli siis 500 pisteen koko luokassa ja match up toimi minulle aika hyvin kun vastassa oli läjä firewarruja, Stealth Suitteja ja Tau Commander. Minulla taas pari pikku ryhmää mariineita ja Land Raider, joka tarkoitti että vain Commanderin Fusion Blasterit tehoaisivat Land Raiderin koviin kylkiin. Aloitin ottamalla Stealth Suiteista First Bloodin. Samaan aikaan röpöttelin fire warruja pienemmiksi lopulta isoin juttu oli kova kohtaaminen n. 9 Firewarrujen ja Tau Commanderin ja 5 mariinin ja Librarianin lähitaisteluun. Voitin lähitaistelun kiitos sen että Kessuni voitti Challengessa Tau Commanderin, vaikka strenaa oli vähemmän ja vähemmän lyöntejä. Mutta tässä kohtaa noppa tuuri loppui kun Tau lähti kivääri koipien välissä karkuun. Minulla oli 4 Initiative ja Crusader elikkä 4+d6+d3 ja vastustajalla oli Initiative 2 elikkä 2+d6, vastustaja tietty heitti 6 ja minä 1 ja 2 ja ne pääsivät pakoon ja näin Wipeout jäi saamatta. 5-0 voitto kuitenkin.

Matti Pitkärannan Armeija
Toinen peli oli kova matsi Juho Klemettin vihreitä Tauja vastaan. Alku asettelun jälkeen tiesin että Taun päähän meneminen ei oikeen tullut kuuloon, joten tästä lähdettiin hakemaan vaan pisteitä patsaista. Pitkälti koko matsi meni imien tulta viholliselta ja minä hakkasin Dreduilla sitten patsaita rikki. Venerable sai yhden patsaan rikki ja Libra sai toisen viimeisteltyä Dredun jäljiltä viiminen patsas jäi pystyyn ja peli loppui 5-3 voittoon.

Juho Klemettin Armeija
Kolmas peli tuli sitten jo tuttua kaljupäätä vastaan kun Jarkko Syrjälä asettui vastaan ja tämän pelasimme hienoimmalla pöydällä jonka rakensimme koko turnaukseen. Niin sanotulla Retropöydällä. Tiesin jo että kenttä ei ollut oikeen puolellani, koska liikkuma tilaa ei ollut. Tähän vielä sopivaa noppa tuuria ja toisen vuoroni päätteeksi olin melko varma että tästä ei tule mitään kun olin saanut tuhoa aikaan neljän mariinin verran. Lopulta sain sitten napattua Warlordin, mutta hävisin sitten kaikki muut objektiivit. 1-10 häviö.

Jarkko Syrjälän Armeija
Neljäs peli tuli myös porilaista naamaa vastaan, kun Ville Kalliomäki asettui pöydän toiselle puolelle. Tästä lähdettiin alusta asti hakemaan wipeout voittoa koska pelkillä reliceillä ei vaan onnistuta 10 pisteen voitossa. Peli meni ihan suunitelmien mukaan pikku hiljaa verottaen Tau joukkoja, mutta ongelmaksi nousi lähitaistelu, joka kesti 2 vuoron alusta 5 vuoron loppuun, jolloin peli loppui. Villelle jäi pöydälle 1 Suitti ja 4 Dronea lähitaistelussa, jos olisin hävinnyt tappelun taikka sweepannut sen niin olisin voittanut wipeoutilla, joten voitto jäi vain 6-0 tulokseen. Vähän harmittavaa, mutta 3 voittoa 4 matsista sopii mulle ihan hyvin.

Ville Kalliomäen Armeija
Ja tässä lopullinen standing
1. Miika Kalliokari (Dark Eldar) - 33p
2. Jarkko Syrjälä (Space Wolves) - 31p
3. Juho Klemetti (Tau: Farsight Enclaves) - 26p
4. Antti Ramstadius (Chaos Daemons) - 25p **Maalauskannustin palkinto**
5. Juho-Ville Seppälä (Orks) - 22p **Tyylikkäimmän armeijakokonaisuuden palkinto**
6. Pekka Pitkäranta (Orks) - 21p
7. Mikko Posio (Space Marines: Iron Hands) - 20p
8. Pekka Vassinen (Chaos Space marines) - 20p
9. Lassi Palomäki (Space Marines: Salamanders) - 19p
10. Matti Perlinen (Necrons) - 18p
11. Tero Saarenmaa (Space Marines: Clan Raukaan) - 17p
12. Tomi Tuomisto (Necrons) - 15p
13. Matti Pitkäranta (Tau) - 12p
14. Ville Kalliomäki (Tau: Farsight Enclaves) - 11p
15. Jukka-Pekka Heikkinen (Chaos Space Marines) - 6p

Ei ihan semmonen sijoitus mitä yritin, mutta kuten yllä mainittu niin 9 pistettä lisää aika pienellä vaivalla, joka olisi nostanut saman tien jaetulle 3. sijalle, mutta semmosta mutuilua se on. Mutta kuten sanottu aivan mahtava päivä ja toivottavasti jaksetaan järjestää uudestaankin.
Kuva etualalla tuo Retropöytä, jolla oli hieno pelata ja yleensäkkin turnaus tunnelmaa.
Lisää kuvia Figuseuran Facebookista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti