tiistai 30. marraskuuta 2010

Banelings Banelings! + Green Shadows listoja

Jooh tälläinen suhteellisen nopea päivitys liittyen molempiin internettiin että videopeleihin. Biisi josta Youtube kommenttien mukaan Justin Bieber teki huonon coverin. Siinä tuommoinen pikku juttu Starcraft II tiimoilta. Tullut tota jo jonkun verran pelattua Terran Kampania taisi mennä ekan parin päivän aikana läpi, mutta nettiin olen vain pikkasen koskettanut varovaisesti. Täytyy todeta että tämä on palauttanut uskoni Blizzardiin WoWin jäljiltä ja odotan innolla niin Starcraft kakkosen lisämateriaalia elikkä Zerg kampaniaa ja Protoss kampaniaa sekä tietenkin Diablo III:sta. Mutta ei kai näiltä tiimoilta sitten sen enempää. Aah voisin tosin huomauttaa että minulla ollen taas 5 päivää pitkä viikonloppu (ammattikorkeakoulu on rankkaa) niin voisin vaikka yrittää vähän hankkia jotain järkevää päivittely ideaa tänne vaikka jotain teema päiviä kuten Maanantain Random tai Sunnuntain 40K, mutta tämä jää nähtäväksi.

Tässä aamuyön pikkutunneilla aloin pyörittelemään ideaa, Kardinaalin kysyttyä asiasta, 1000 pisteen Kaaos joukkiostani ja kehitin ensin melko suoraviivaisen joukkion, mutta sitten aloin vähän heittelemään pisteitä sinne tai tänne ja lopulta minulla oli kolme erillaista ryhmää laudalla. Joten jälleen laitan tuohon äänestyksen täksi viikoksi (Loppuu Sunnuntai päivällä kello 12:00) jossa saatte äänestää omaa suosikkianne kolmesta listasta. Ja jos jotain kysyttävää tavastani asetella lista niin kysykää pois kommenteissa vastaan mielelläni tarkentavasti listoja koskeviin kysymyksiin.

Demoni Prinssi Lista
HQ

Deamon Prince 110pts
Wings 20pts
Doombolt 10pts
=140pts

ELITES
Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS
Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

HEAVY SUPPORT
Chaos Havoc Squad
5 Marines 75pts
4 Heavy Bolter 60pts
=135pts

Chaos Havoc Squad
5 Marines 75pts
4 Lascannon 140pts
=215pts

Models: 31
Vehicles: 1
Wounds: 34
Points: 1000

Hybridi Lista
HQ
Deamon Prince 110pts
Wings 20pts
Doombolt 10pts
=140pts

Chaos Sorcerer 100pts
Terminator Armor 15pts
Familiar 5pts
Doombolt 10pts
Wind of Chaos 30pts
Melta Bombs 5pts
=165pts

ELITES
Chaos Terminator Squad
4 Terminators 120pts
1 Champion 40pts
1 Heavy Flamer 5pts
1 Power Fist 10pts
=175pts

Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS
Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
Icon of Chaos Glory 10pts
=210pts

Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

Models: 27
Vehicles: 1
Wounds: 32
Points: 1000

Terminaattori Lista
HQ

Chaos Sorcerer 100pts
Terminator Armor 15pts
Familiar 5pts
Doombolt 10pts
Wind of Chaos 30pts
=160pts

ELITES
Chaos Terminator Squad
8 Terminators 240pts
2 Champion 80pts
2 Heavy Flamer 10pts
2 Power Fist 20pts
=350pts

Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS
Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
Icon of Chaos Glory 10pts
=210pts

Chaos Space Marines
10 Marines 150pts
2 Flamer 10pts
Icon of Chaos Glory 10pts
=170pts

Models: 31
Vehicles: 1
Wounds: 33
Points: 1000

maanantai 29. marraskuuta 2010

40K Sunnuntai takana...Tässä tulos

Elikkäs elikkäs. Sunnuntai alkupäivä joskus varmaan yhden aikaan päästiin alottelemaan aluksi pieni lämmittely ja Kardinaalin krapulan selvittely peli. Kaaos vastaan Orkit 500 pistettä, josta nyt en ajatellut mitään erikoisempia hurista mutta loppuihan se yllätykseksi Kaaoksen 1-0 voittoon objektiiveissa. Ja tuossa alla vielä siitä yksi valittu kuva.

Tältä se näytti kun kunnon rytinä alkoi kaaoksen rynnäköityä vasten örkkejä.


Ja tuossa vielä pikku extra Dredu vastaan Shoota ryhmä, joka ei pysty sitä satuttamaan.
Mutta siitä sitten itse päivän aiheeseen, joka oli neljän hengen peli erikois mapilla. Erikois mappi oli melko normaali kenttä, mutta sen jakoi kahtia voimakenttä, jonka pystyitte tarkastelemaan tuolta Furinjin blogin uumenista ja minun tuolla hieman alempana on posti josta löytyy linkki kyseiseen blogipostiin. Eli siis tässäkin pelissä neljä Objektiivia jokaisen joukkueen aloitus alueella yksi. Erikoisuutena meillä oli myös että kaikilla neljällä ei ollut samankokoiset joukkueet vaan Eldarit ja Orkit toivat 750 pisteen joukot kentälle. Eli ensin voisin esitellä vaikka armeijat ja samalla ennen esittelyä löytyy Armeijan alku deploymentista kuva.


Eli ensimmäisenä oma kaaokseni. Asettelu alussa oli tarkoitettu niin että oma Dreduni ei nähnyt omia joukkoja ja Fire Frenzyn sattuessa tämä ei näitä tulittaisi ainakaan ekalla vuorolla. Armeijani siis koostui näistä:
HQ valintana toimiva Kaaos Loordi
Elite valinnan paikkaa pitävä Kaaos Dreadnought
Trooppi valinnoissa taas kokonainen 10 pään ryhmä power fist Championilla ja kahdella liekinheittimellä
Toisen Troop valintana oli sitten oman pään objektiivia pitävä 5 hengen mariini ryhmä jossa yksi liekinheitin, mutta ei edes championia.



Sitten toverini uljaat tai noh ei oikeastaan uljaat. Orkkeja oli jopa 750 pisteen edestä ja epäilen että Kardinaali joutuii vain taistelemaan sen takia että saisi kaikki mahtumaan puolikkaalle kentälle. Hänellä löytyi tälläistä:
HQ valintana joukkoa johti pyörällä kulkeva Warboss
Eliitti sotilaan virkaa toimitti 8 päinen Loota ryhmä
Trooppeina oli 30 henkinen Sulgga ryhmä power Klaw nobilla ja 20 shoota pojan ryhmä
Ja vielä tämänkin lisäksi siellä oli yhtenä Heavy Support valintana 3 Killa Kania


Sitten 750 pisteen eldarit jotka olivat kulmittain minuun nähden ja kaiken lisäksi voimakentän takana. Eldarit kärsivät kuten kuvasta näkyy pahasti maaston puutteesta. Johtajanaan heillä oli Furinji. Heidän joukkoonsa taas kuului:
HQ valinnassa oleva Farseer
Troop valinnassa oleva 10 hengen Dire Avenger ryhmä Wave Serpent aluksella
Trooppeihin myös sisältyi 3 liitopyörän ryhmä
Unohtamatta 10 Guardianin muodostamaa ryhmää
Fast Attackejä edusti 5 Warp Spiderin ryhmä
Ja lopuksi vielä Heavy Supporttina toimi Night Spinner


Vasta puolella taas lyymöttivät vihreän ruskeat Tyranidit joita ohjasi kämppikseni Defiler. Ja hänen listansahan näytti tämänlaiselta:
HQ valinnassa pelottava Tyranid Prime
Eliittien edustajana yksinäinen Zoantrophe
Trooppeja ensimmäisenä edusti kolmen Tyranid Warriorin ryhmä
Jota oli tukemassa 25 Hormagauntin ryhmä Trooppeina
Ja lopuksi Troop valintana oli 17 Termagaunttia jotka oli objektiivin pitäjinä tällä kertaa.


No niin jos päästäisiin vaikka itse taisteluun vihdoin kun saitte nuo kaikki luettua. Suosittelen Kahvin hakemista jos et sitä jo tehnyt. (Tosin kahvi on pahaa~~)


Orks 750 & Chaos Space Marines 500 versus Eldar 750 & Tyranids 500

O&C 1 turn
Elikkä ensimmäinen kierros lähtee käyntiin minun kaaokseni ja Kardinaalin örkkien johdosta. Noh isolta osin tämä on vain liikehdintää kohti vihollista, mutta teemme me nyt jotain sentään. Oma Dreduni laukaisee Plasma Kanuunansa kohti Tyranid warrioreita sulattaen yhden panssareita heikommiksi. Örkkien puolella Killa Kanit tulittavat raketeillaan Night Spinneriä, mutta eivät saa tuohon mitään aikaan, tosin kentän poikki ampuvat Lootat tuhoavat Wave Serpentin aseen.

E&T 1 turn
Nytten armeijat ovat jo selvästi lähempänä toisiaan, joten tapatumat alkavat. Zoantrophe avaa tulen ensimmäisenä, mutta tuon vahva Warp Lance ei juuri riitä Kaaoksen Dreadnoughtiin. Toisella puolella Warp Spiderit hyppivät liikkeelle ja tulittavat Killa Kaneja rikkoen yhden Kanin rokkit launchan. Eldarien lento pyörät jatkavat tästä tulittaen Kaneja, mutta aiheuttavat vain ongelmia yhdelle Kaneista ja vievät tämän ampumis option, mutta tämä Kani menetti juuri ampuma aseensa, joten örkki nauraa sisällä pomppiessaan ylösalas kanin tärinästä. Eldarien Guardianit antavat Scatter Lazer aseensa tulittaa ja tiputtavat yhden orkkien Loota ryhmästä. Eldarit jatkavat vain liikettään lähettäen Farseerinsa ja Dire Avengerit Wave Serpentillään lähemmäs avaten tulen Sluggia kohti kaataen kolme suuresta laumasta. Serpent pysähtyesään myös tuhosi jo vahingoittuneen örkin lopullisesti. Night Spinner tällä aikaa sai hyvin kerättyä tähtäys aikaa ja pian taivaalta tippui osuma sen aseista orkkien päälle tappaen 7 Slugga poikaa ja kahliten sekä Slugga pojat että Killa Kanit verkkoonsa. Tyranidit taas kiitävät kentän poikki ja rynnäköivät Mariinien kimppuun, jotka lymyävät orkki barrikaadien takana. Kaaos loordi aloittaa vastahyökkäyksen sivaltamalla yhden nidin pään irti ja mariinit jatkavat perässä kaataen yksi toisensa jälkeen ruskea panssarisia ötököitä. 11 Tyranidia kaatui mariini ryhmän puolustautumiseen tosin joukkueen Aspa jäi ikävästi barrikaadin taakse eikä yltänyt tovereihin, mutta repi barrikaadista palasia irti auttaen tulevia hetkiä. Hormat olivat vieläkin väkevässä kunnossa ja löivät takaisin kaataen yhden mariinin maahan, mutta seka sorrossa voitokkaat kaaoksen kätyrit teurastivat vielä yhdeksän nidiä lisää. Taistelun jäljiltä vain 4 alkuperäisestä 25 Hormagauntista oli pystyssä.


Hormagaunttien rynnäkkö, joka ei onnistunut aivan odotusten mukaan.

O&C 2 turn
Nytten jo pienempien armeijoiden puolella alkoi rytistä joten odotettavissa oli että pian alkaisi rytisemään kunnolla toisellakin puolella. Mutta kuitenkin vuoron ensimmäinen huomioitava asia oli Dredun hakeutuminen plutonium tynnyreiden suojaan, joka osottautui huonoksi ideaksi lopulta, ampuen kohti nidien Zoantrophea lävistäen tämän mielisuojan, mutta epäonnistuen tappamaan hirviön. Toisella puolella yksi Killa Kan jämähti pahasti kiinni Night Spinnerin verkkoihin repien itsensä palasiksi ja 4 sluggan kuollen myös verkon viipalointiin. Lootat avaavat vasta tulen Guardianeja vastaan tappaen monta urheaa Eldaria ajaen nämä pakenemaan kentältä ulos. Slugat eroavat Warbossista ja syöksyvät Dire Avengerien ja Farseerin perään, pomon taas kaasutellessa kohti Night Spinneriä. Warbossin moottorisahalla terästetty Power Klaw leikkasi Spinnerin palasiksi todella kiireellä jättäen vain ruhon maahan. Slugga ryhmä kärsi yhden pojan kuoleman mutta vastaavasti tappoi kaikki Dire Avengerit pakottaen Farseerin pakoon. Toisella puolella neljä viimeistä Hormagaunttia vievät yhden mariinin mukanaan ennen kuin mariinit lynkkaavat ne joukolla ja loikkivat takaisin barrikaadien suojiin lähestyvien Tyranid Warriorien ja Tyranid Primen takia.

E&T 2 turn
Kahden erittäin verisen vuoron jälkeen taistelu jatkuu. Farseer yhä uskoo perääntymisen olevan paras tapa ja jatkaa juoksuaan. Zoantrophe taas kostaa haavoittumisensa Dredulle tuhoten sen Warp Lancellaan ja samalla räjäyttäen huonoksi suojaksi osoittautuneet plutonium tynnyrit. Tyranid Warriorit avaavat ennen rynnäkköä tulen tappaen 2 mariinia heikentäen joukkiota ja syöksyen näiden kimpuun. Prime kaataa 4 mariinia vahvalla rynnäköllään mariinien kyeten vain aiheuttamaan yhden haavan yhteen tyranid warrioriin. Mariinit ottavat jalat alleen syöksyen kohti tovereitaan takanapäin.

O&C 3 turn
Orkkien ja kaaoksen vastaus tähän alkaa taas. Warboss syöksyy taas eteenpäin repien kaksi Eldarien lentopyörää alas jääden kilpailemaan viimeisen kanssa. Killa Kan taas yritti viimeistellä raketilla Wave Serpentin mutta ampui ohitse aluksesta. Kaaoksen objektiivia vahtinut viiden hengen ryhmä lähtevät uhkarohkeasti hyökkäämään. Ampuen kaikella suuria Tyranidien petoja ja syöksyen näitä vastaan kaataen haavoittuneen warriorin, mutta warriorit ja Prime vastaavat viemällä kaikki paitsi yksinäisen Flamer mariinin alas. Liekinheitinmies kuitenkaan ei luovuta ja aikoo taistella vielä jatkossakin.

E&T 3 turn
Eldarit ovat kaaoksessa ja Farseer lopulta ryhdistäytyy ja kääntyy ympäri loitsien epätoivoa örkkien päälle. Warp Spiderit tulittavat Slugga ryhmästä kaksi miestä alas samalla kun Warbossin Power Klaw repii viimeisen Eldar lentopyörän rikki. Toisella puolella Tyranid Prime repii liekinheitin mariinin kahtia jättäen vuotavan ruumiin maahan.

O&C 4 turn
Kaaoksen viimeiset kolme miestä tulittavat taakseen yrittäen kaataa takana olevia Tyranid Warrioreita, mutta turhaan. Orkit taas alkavat viimeistelemään Eldareita Lootien avatessa tule Wave Serpentiin ja tehden siitä reikäjuustoa. Shootat ja Pomo ampuvat kolme Warp Spideria alas Pomon kiitäen viimeisen kimpuun ja leikaten tämän poikki. Slugat rynnäköivät Farseerin luokse, mutta eivät saa tapettua tätä vaan tämä tappaa yhden pojan. Orkkien Killa Kan yrittää rikkoa yhtä voimakentän tolppaa onnistumatta siinä.

E&T 4 turn
Farseer viimeisellä yrityksellään vie yhden Slugga pojan mukanaan ja kuolee viimeisenä Eldarina kentällä. Tyranid warriorien aseet tulittavat pakenevien kaaos mariineiden selkään kaataen heidän liekinheitin miehensä. Rynnäkkö kahta jäljellä olevaa vastaan ei kuitenkaan lopu hyvin. Prime ja Lordi aloittavat kaksintaistelun loppuen siihen että Lordi viiltää haavan Primen haarniskojen läpi. Champion taas löi Power Fistinsä toisen Tyranid Warriorin läpi. Peräänantamattomana viimeinen Tyranid Warrior kärsi haavoja, koska ei perääntynyt.

O&C 5 turn
Lootat aloittavat ampumalla tohjoksi jo vahingoittuneen voimakenttätolpan. Tyranidien ja Kaaoksen viimeisessä taistelussa Prime viiltää kuoliaaksi Championin, kun kaaos loordi hoitaa vahingoittuneen Tyranid Warriorin pois tieltä jättäen kaksi johtajaa kaksintaisteluun.

(E)&T 5 turn
Zoantrophe huomaa Killa Kanin energia kentän heiketessä ja ampuu Warp Lancensa siitä läpi tuhoten Orkkien sotakoneen. Termagauntit myös avaavat tulensa kohti Warbossia aiheuttamatta kuitenkaan vahinkoa. Tyrand Primen ja Kaaos Loordin taistelu loppuu Loordin vahingoittaen melkein tappavasti Tyranid Primeä, mutta kaatuen kuolettavasti haavoittuneena maahan.

O&(C) 6 turn
Örkkien Warboss rämäyttää pyöränsä käyntiin ja onnekkaasti pääsee heikonnetusta energia suojasta läpi syöksyen aseet laulaen Termagauntien keskelle. Vaikka hän haavoittuukin niin hän vie ampumisellaan ja Power Klawillaan yhteensä 4 termaa alas.

(E)&T 6&7 turn O&(C) 7 turn
Loppu ajan aikana Orkkien Warboss repi 9 lisää Termoja palasiksi Power Klawillaan.

Taistelu päättyi Orkkien (Kaaos kuoli joten he eivät voita) voittoon 2-0


Että semmoista tällä kertaa. En nyt sen ihmeempiä tähän kirjoittele enää saitte varmasti hyvin aamukahvinne juotua. Nähdään ensikerralla.


PS. Kuvia on nyt syystä jos toisesta vähän niukasti, asiaa tutkitaan vielä, että voi lisääkin ilmestyä.  

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Roolipelien puolella: Vampire the Requiem

No niin lupailin että Vampiren puolelta tulisi päivitystä ja niinhän sitten teen. Ja kyllä pelaan Vampire the Requiemia, en ole koskaan tutustunut vanhempaan Masqurade ajan WoD maailmaan, joten olen vain raitautunut tähän versioon. Noh kuitenkin...

Ensin voisi olla hyvä kun hyppäätte mukaan kesken kaiken kampaniaa selittää hieman perus premissejä joilla peli on aloitettu. Peliporukkana toimii minä, kämppikseni (Defiler) ja isoveljeni joka asuu naapuri rakennuksessa. Todetessamme että kaikki haluavat pelata ropeja, mutta ketään ei halua olla pelinjohtaja kehitimme seuraavanlaisen systeemin: Jokainen on vuorollaan PJ, mutta aina PJ:aa kokonaisuuden joka kestää yhdestä kolmeen pelikertaa ja silloin vaihdamme pelinjohtajaa. Meillä on myös aina vain kaksi pelaaja hahmoa liikkeessä tosin PJ on välillä joutunut pelauttamaan omaa hahmoaan NPC:nä hahmojen välisten suhteiden takia. Kuitenkin tämä ei ollut mikään ihanteellinen perusta ropettamiselle, mutta tähän mennessä se on toiminut melko hyvin. Myös yksi perus idea jonka asetimme oli että aloitamme Maailman sotien väliseltä ajalta (loppujen lopuksi valinta oli vuosi 1925) Euroopasta ja sitten toisen maailman sodan syttyessä hahmomme pakenevat kohti Yhdysvaltoja. Jotenka voitte ymmärtää että aikaa on jouduttu liikuttelemaan melko ripeästikkin. Teemme normaalisti niin että pelaamme yhden kierroksen (eli jokainen meistä pelauttaa oman kokonaisuutensa elikkä 3-9 pelikertaa yhteensä) jonka jälkeen tapahtuu jokusen vuoden aikahyppy. Tästä ajasta myös annamme yhdessä päätetty exp määrä, joka kuvastaa hahmojen oppimista tältä ajalta. Näin ollen olemme saaneet ajan kulumaan jopa 15 vuotta eteenpäin ja peli taidettiin tuossa jokunen viikko ennen koulujen alkua aloittaa. Nytten teillä on perus idea millaisilla ehdoilla aloimme pelaamaan, joten voin jatkaa eteenpäin.

Elikkä tällä pelikertaa teimme juuri hieman aika hyppyä lisää ja päädyimme vuoteen 1940 elikkä sota on jo lähtenyt käyntiin ja tarkoitus oli pelata kahden hahmomme Walterin ja Franzin (selitän hahmoista hieman lisää alempana) lähtö kaupungista, jona tähän asti on toiminut Unkarin Budapest. Noh tältä Pelikerralta ei paljon ole kerrottavaa koska suunnittelun puutteen ja huonon onnistumisen takia molemmat yritykset jämähtivät vähän lyhyiksi. Ensimmäisenä erikoisempana tapahtumana oli Walterin aloitteesta tehtävä poliisiasemaan murtautuminen etsien poliisien arkistoja. Walter halusi löytää sieltä paikan jossa hänen pelastamansa lapsi asuisi ja tarkastaisi että tämä oli kunnossa ennen lähtöään. Kerrottakoon että tuo poika oli nytten jo 14-vuotias, mutta Walterin tavatessaan vain kahdeksan vuotias. Tosin tämä epäonnistui aika pitkälti epäonnistuneen vartian kolkkauksen takia jolloin hälyytyskävi ja vaikka Walter (Gangrel klaanin jäsenenä) ovelasti piiloutui yhteen poliisi aseman roskapöntöistä muututtuaan haukaksi hän ei saanut poliiseja katoamaan ja päässyt hiippailemaan poliisilaitoksessa sen enempää. Tämän lisäksi toinen isompi tapahtuma oli erittäin tyhmä idea, joka onnekseen ei päättynyt huonosti vaikka itse tehtävä epäonnistuikin. Franz nimittäin ajatteli jättävänsä Prinssille jäähyväisiksi tyhjän "aarre"kammion tai ainakin kähveltää jotain itseään kiinnostavaa ennen lähtöä. Tämä kuitenkin hyvästä jengiläis harhautuksesta ja pienestä valehtelusta huolehtimatta epäonnistui koska kaksikko ei löytänyt mihin uusi (kyllä pelimme aikana tapahtui vallan vaihdos kaupungissa) prinssi oli tavarat piilottanut. Noh kuitenkin koska emme vieneet tavaraa toimeimme valheemme mukaan ja sanoimme jäähyväiset prinssille ja lähdimme pois. Walter sanoi myös hyvästit omaa metsäänsä suojelleille susille ulvoen viimeisen kerran näiden kanssa kuuta ennen kuin lähti pienessä autossa Franzin, tämän ghoul palvelijan ja oman ghoul haukkansa, Edwardin, kanssa kohti uusia seikkailuja. Tai ainakin toistaiseksi.

Eli semmoista sitten voisin hieman hahmoja selittää että tietäisitte vähän enemmänkin kuin nimet ja jotain pientä. Walter, joka on oma hahmoni, on gangrel klaaniin kuuluva vampyyri, joka vihaa vampyyrejä. Alunperin Britti aatelinen joka käytti elämänsä päivät sammahtavassa aatelisperheessä metsästystä harrastaen. Hän oli juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa metsästysmatkalla Unkarissa ja jäi sodan takia loukkuun sinne. Onnekseen hänen Unkarilaiset ystävänsä tarjosivat hänelle edes metsästysmökin asuttavaksi, koska sodan takia britti olisi voinut joutua ongelmiin. Walter selvisi sodan yli, mutta ei paljon sodan jälkeen hän kohtasi yhden elämänsä pelottavimmista hetkistä. Hän kohtasi täydellisessä raivossa olevan ihmissuden ja vaikka yritti epätoivoisesti taistella vastaan hän makasi pian lähes kuolleen maassa ihmissuden jatkaen matkaansa muualle. Tämä oli kuitenkin herättänyt erään Gangrelin mielenkiinnon ihmiseen joka oli selvinnyt taistelusta ihmissuden kanssa. Gangrel teki tästä itselleen Ghoulin ja jokunen vuosi myöhemmin täysi verisen vampyyrin, tosin Walterin vampyyri inho aiheutti suuren pettymyksen hänen Siressään ja näin Sire jätti tämän omine nokkineen. Walter on vampyyri vuosiensa aikana sulkenut itsensä melko hyvin kaikista ihmiskontakteista vain ollen välillä yhtään missään väleissä vampyyrien kanssa pääasiassa vieraillen Lancea Sanctumin messuilla Anglikaanisen uskonnollisen näkemyksensä vuoksi. Kuitenkin ajan myötä hän teki tekoja jotka eivät olleet aina oikein ja hänen mielensä alkoi pikku hiljaa kärsiä. Viimeinen tikki tähän tuli siitä kun hän yrittäessään yllä mainittua lasta suojella Fae otukselta (tuttuja Changeling kirjoista) Hän matkasi Hedge nimiseen paikkaan ja siellä kävi kauppaa omalla inhimillisyydellään saadakseen tapettua tuon Morrigan nimisen Fae otuksen. Sieltä hän sai käyttöönsä Hedgin piikkipuskista tehdyn jousen ja muutama kylmärauta nuolta jotka olivat kuin myrrkyä Fae olennoille. Hän kohtasi tuon otuksen taistelussa ja voitti, mutta hän oli menettänyt näin paljon inhimillisyyttään. Hänen tunteensa alkoivat kadota yksi kerrallaan ja vain oikeudentaju jäisi jäljelle. Ajan myötä hänen mielensä syöpyisi lisää ja lopulta hän olisi kävelevä oikeudenjakaja joka ei varmaankaan ymmärtäisi mikä ero on karkin varastamisessa ja tappamisessa, molemmat olivat rikoksia ja täten tuomio on kuolema. Noh nytten mielensä vahingoittanut vampyyri matkaa kohti Yhdysvaltoja, joten kuulette varmaan mitä hänen tarinansa tuovat eteen.

Sitten voisin vielä tuosta Franz hahmosta kertoa, jota muuten Defiler, eli kämppikseni, pelaa tuossa pelissä. En nyt ala pikkuseikkoihin pureutua niin paljon kuin Walterilla (pääasiassa koska ei ole oma hahmoni), mutta sanottakoon että hän on Saksalainen syntyperältään. Erittäin hyvä lääkäri ja päätyi Unkariin sodan loputtua, jolloin oli saksan armeijan palveluksessa ollut ja jäänyt Unkariin. Hän perusti jonkinlaisen Puoskari/lääkäri paikan itselleen ja myöhemmin hänet muutettiin Nosferatu klaanin vampyyriksi, joka on tietenkin tuonut omia ongelmiaan. Mutta hahmo on huvittavaa lisää pelikerroilla ja hänen lääketiteellinen taitonsa on erittäin hyödyllinen.

Mutta eiköhän siinä ole teille luettavaa tarpeeksi. Tänään onkin tiedossa figuilua, joten siitä ehkä lisää ensi päivityksessä katson jos saisin ne lupaamani Green Shadow avaruusalus laivaston kuvatkin tänne jossain kohtaa. Lukemisiin o/

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kartoitetaan lisää alueita: TGWTG.com

Elikkä siirrytäänpäs seuraavaan aihe alueeseen näin Lauantaiseen aamuun. Internettiä ei ole vielä tullut sivutettua muuta kuin linkkien muodossa hieman, mutta otetaanpas yksi tälläinen asia esiin, elikkä TGWTG.com tai pidemmin That Guy With The Glasses-nettisivusto. En nyt muista kaikkie hienoja yksityiskohtia sivuston synnystä sun muusta ja laiskana miehenä en niitä jaksa alkaa wikipediasta lukemaan, mutta kuitenkin. Sivuston nimikko henkilö That Guy With the Glasses, tai Doug Walker, mutta ei ketään kiinnosta hänen oikea nimensä. Aloitti videoiden tekemisen Youtube-sivustolla Nostalgia Critic videoina ja ehkä vielä yleisemmässä tiedossa olevilla Movie in 5 Seconds video pätkillä. Kun Youtube alkoi poistaa herra Walkerin videoita, mukamas tekijänoikeuslakeja rikkovana, jota ne eivät ole koska videopätkiä käytettiin arvostelemis ja parodia käytössä, joka ei ole tekijänoikeuslakeja rikkovaa, jolloin Walker ja jotkin hänen ystävänsä perustivat thatguywiththeglasses.com sivuston.

Sivustoon on nyttemmin kerääntynyt todella suuri määrä erinlaisia nörttejä arvostelemaan, puhumaan, parodioimaan ja luomaan viihdettä kaikesta mikä on tarpeeksi nörttimäistä. Sivusto itseasiassa on kasvanut niin isoksi että peleihin keskittynyt osa Blistered Thumbs teki oman sisarsivustonsa koska sivuston laajuus oli niin suuri. Suosittelen katselemaan sellaisia videoita joiden vain aihe tuntuu kiinnostavan ja katselkaa eri tekijöiltä jotta löydätte niitä joista tykkäätte enemmän. Itse menen melko Stereotyyppisellä linjalla paljolti seuraillen itse Dougin tekemisiä ja sitten Linkaran, eli Lewis Hamilin, tekeleitä. Tosin löytyy monia muitakin kenen tekeleitä tulee katseltua. Myös hyvä tapa tutustua eri tekijöihin on katsoa kumpi vain tai molemmat sivuston syntymäpäivä videoista jotka kulkevat nimillä TGWTG Team Brawl (Ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi) ja Kickassia (Toisen vuosipäivän kunniaksi) Molemmat laatu kamaa ja siinä näkee juuri paljon eri tekijöitä sivustolta.

Mutta eiköhän siinä tältä erää. Lauantai on Vampire peli päivä josta voin vaikka huomenna kirjoitella ja sitten maanantaiksi tiedoosa joko 1) Kuvia Green Shadowien avaruuslaivueesta tai sitten jotain juttua Sunnuntain pelistä vissiin tarkoitus olisi pelata 2 vastaan 2, 500 pisteen ottelua ja kenttänä toimii Furinjin esittelemä kenttä täällä.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Aiheesta seuraavaan: Bakuman

Elikkä taas laajentaen hieman aluetta kuten tuossa otsikon allakin on lupailtu niin siirrytäänpä Animen ja Mangan pariin erään hienon mangan parissa.Bakuman Manga joka on monille tuttujen Obata Takeshin ja Ohba Tsugumin yhteistyönä työstetty manga, jota julkaistaan Weekly Shounen Jump lehdessä. Kaksikon ensimmäinen hitti oli miltein ilmiöksi luokiteltava Death Note.

Monet varmaan odottivat että tuolta kaksikolta tulisi joku yhtä erikoinen sarja kuin mitä Death Note oli ollut, mutta yllättäen teos olikin Mangan tekemiseen pohjautuva tarina. En tarinasta ala sen ihmeempiä kertomaan kuin pääpohjan joka on kahden samalla luokalla olevan nuoren yhteinen päätös alkaa tehdä mangaa, hommaan liittyy lupauksia ja ties mitä kuvioita, jotka voi itse mangasta lukea. Tässä voi selvästi nähdä viittauksia varmasti itse Obatan ja Ohban omiin koitoksiin omaa sarjaa tehdessään, mutta realistisuus sarjassa on perus mangan tasoa vaikka nyt välttämättä ei puhalletakkaan maailmanlopun tulipalloja suusta niin aina välillä tuntuvat hahmot olevan niin erikoisia ettei niitä realistisiksikaan oikein viitsisi puhutella. Sarjan varmasti hauskin puoli on että jo Death Notessa nähty tarinan kerronnallinen taito esiintyvät tässäkin isossa osassa. Vaikka aluksi tuntuu että sarjat ovat niin erinlaiset pikku hiljaa alat huomaamaan että ne eivät ole edes paljon erillaiset ympäristö, päämäärät ja skenaariot vain vaihtuvat, mutta se silti toimii hyvin samanlaisesti. Vaikka voin itseäni Death Note fanina pitää (olohuoneen seinälläkin yksi seinävaate siitä ja kyllähän nuo 12 pokkaria hyllylläkin lepäävät) niin Bakuman vetää kyllä pidemmän tikun näistä kahdesta, joten jos tykkäsit Death Notesta ja tykkäät tietää lisää Mangan tekemisestä ja vaikka eivät nuo oikeastaan kiinnostaisi mutta tykkäät hyvästä huumorista tässä sarja sinulle. Suosittelen kaikella lämmöllä jota pystyn antamaan, joka ei tunne vammaisena paljoa ole, mutta voin minä kai patteria laittaa lämpeemmälle.

Noh kuitenkin Sayonara seuraaviin päivityksiin.

torstai 25. marraskuuta 2010

Nostalgiaa

Ajattelin että jos vaikka kartoittaisi jotain muitakin alueita kuin 40k:ta tässä blogissa ja kun sitä on tiedossa lisää kun Sunnuntaina olen pelaamassa (yritys on saada ensi viikolla siis aikaiseksi battle reportaasi taas jostain pelistä), mutta keskitytäänpä nyt taas siihen olennaiseen eli harrastin tässä juuri edellis päivänä hieman nostalgian tuulilla ratsastelua.

Nostalginen lastenohjelman alkumusiikki tuota kuunnellessa tuli palattua sinne vanhoihin hyviin muistoihin lapsuudesta kun oli varma että kunhan oli vain hyvä kiltti ihminen ja rakasti tarpeeksi niin pystyi kääntämään kaikki asiat voitoikseen. Noh totta puhuen aika totuuden pakenemistahan tämä on, mutta mitäs väliä "Ignorance is a bliss" ja niin ees päin. Kuitenkin muistelin aikaa ala-asteella kun ensimmäistä kertaa Pokemon ja Digimon tulivat suomen telkkarista, vaikka itse ajattelen itseäni ehkä hieman enemmän Pokemon skidinä, mutta kyllä kun kuuli taas nuo kornit suomalais viritykset alkubiisissä niin kyllä siinä alkoi itse tulemaan hyvälle päälle ei voinut olla kuin täyttä hymyä. Siitä sitten lähdin ettimään jostain Japaniksi puhuttua ja englannin kielisillä tekstityksillä olevaa versiota täältä netin ihmeistä (Aivan jos jollain jotain epäillyksiä olen warettaja enkä sitä yritä mitenkään erityisesti piilotella, että jos jollain on jotain suurempaa sitä vastaan niin ihan näin vaan tiedoksi) ja muuten ei uskoisi mutta tuon alkuperäis kielisen version löytäminen tekstitettynä oli yllättävän vaikeaa, mutta onneksi löysin niitä ja tulihan niitä neljä jaksoa siinä katteltua syömisten sivussa. Mutta ei kai siitä oikeasti ole mitään sen ihmeellisempää sanottavaa halusin vain jakaa tämmöisen pienen Nostalgia trippini täällä.

Ja voisi vaikka heittää tämmöisen loppuun että heittäkääpä kommentteihin jotain omia Nostalgia sarjoja tai asioita mitä on tullut mietittyä vähän vanhemmalla iällä. (Koska minähän olen jo tälläinen vanhaukko jo *silmien pyöräytys*) Mutta tosiaan siihen kommentteihin omia nostalgia sarjoja vaan.

GTO_T sanoo adios tältä erää! o/

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kaaos 500 pisteen muuttaminen toiseen listaan

Elikkä aikaisemmin puhuin Kaaos Marsujen 500 pisteen listasta alempana ja siihen kiltisti sitten Kardinaali-Täti tuli kommentoimaan ja tuolla IM puolella tuli sitten jatketuksi keskustelua ja tämän loppu tuloksena kuten eilen totesin olen tehnyt toista 500 pisteen listausta. Joten ajattelinpa että koska en tule käyttämään figuja ennen ensi sunnuntaita (jolloin jatkamme pelaamista varmaankin 2 versus 2 500 pisteen matsilla) niin laitanpa kokeilu mielessä Lauantai iltaan asti kestävän äänestyksen jossa saatt ilmaista kumpaa listaa kannatatte enemmän.

Elikkä ensin tuo vanha 500 pisteen lista:

Lista 1 Spatha

HQ
Chaos Lord 90pts
Deamon Weapon 40pts
TL Bolter 5pts
=135pts

ELITE
Chaos Dreadnought 90pts
TL Lascannon 35pts
Built-in HEAVY Flamer 5pts (tämä tosiaan oli flamer nimellä viimeksi oman huonon lukutaidon takia)
=130pts

TROOPS
Chaos Space Marines
5 Marines 75pts
1 Aspiring Champion 30pts
1 Plasma Gun 15pts
1 Power Fist 25pts
=145pts


Chaos Space Marines
5 Marines 75pts
1 Plasma Gun 15pts
=90pts

Models: 12
Vehicles: 1
Wounds: 14

Tämä lista siis muuttuisi seuraavanlaiseksi:


Lista 2 Culter

HQ
Chaos Lord 90pts
Power Weapon 15pts
Melta Bombs 5pts
=110pts

ELITES
Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS

Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

Chaos Space Marines
5 Marines 75pts
1 Flamer 5pts
=80pts

Models: 16
Vehicles: 1
Wounds: 18

tiistai 23. marraskuuta 2010

Kaaos laskeutuu: Green Shadows

Elikkä olin jo edelliseksi päiväksi lupaillut kuvia noista Kaaoksen hirmuista, mutta täksi päiväksi se näköjään jäi. Tosin hyvä asia on että löysin kameran johdon joten tästä lähin kuvaaminen onnistuu ihan ok:sti. Elikkä elikkä pitäisiköhän tästä lähteä heti eteenpäin.

Siinä on koko 500 pisteen poppoo. Vasemmalla 6 pään Mariini ryhmä Aspiring Championin johtamana, oikealla 5 henkeä ja Lordi joka johtaa heitä keskellä tietenkin joukkueen Dreadnought.



Parempaa kuvaa Dredusta, tässä etu osasta. A viittaa Armored Companiin.
Tässä näkyy dredun vasen sivusta ja tämän Dreadnought Close Combat Weapon.

Tässä taas dredun oikea kylki ja Twin-Linked Lascannon.

Tässä sitten taas Dredun kestämättömämpi perse, kun sitä havemmin pääsee viholliset katselemaan.

Tässä Spahta ensimmäisen kompanian johtaja.

Tässä hieman erikuvakulmasta miekka paremmin näkyen.

Tässä näkyy paremmin tuo figun selkäpuoli.
Tässä lähikuvaa joukkueen ainoasta Aspasta Fistinsä kanssa.

Ja tässä vielä tuosta erikoisaseen virkaa toimittavasta Plasma Gunista.
 Värit saattavat hieman vaihdella kiitos valaistuksen joka kämpässä oli ja mitä kameran salama antoi, mutta pääasiallisen idean pitäisi kuitenkin saada.

Semmoinen kanssa pieni turina että joukkoni ovat melko helposti tunnistettavia väri teemoiltaan. Normaalit Troopit ovat aina perus vihreällä väri teemalla, tähän ainoana poikkeuksen Aspiring Championit joiden erikois ase, yleensä Power Fist, on punainen ainakin osalta. HQ alueeseen menevät joukot omaavat punaisia koriste osia enemmän kuin muut joka erottaa näitä. Eliittien väriteema on hieman isommalla kontrastilla Snot Greenin vaihtamisesta Scorpion Greeniksi, tämä näkyy yllä Dredussa. Fast Attackit tulevat saamaan lähitaistelu ase kätensä Valkoisiksi kun taas Heavy Supporteilla tulee ampuma ase kädet (vain aseen liipasinta pitävä ei molemmat ja aluksien kohdalla aseet itse) ovat mustia.

Sellaista tällä kertaa. Huomisiin.

Lisäys ennen julkaisua: *Ärinää puhinaa Lassin Vodoo nuken naulaamista seinään* Saamarin Lassi meni sekoittamaan ajatukseni 500 pisteen armeijasta ja heti sain idean paljon piste tehokkaammasta porukasta. Nytten olen sitten kahden vaiheilla jatkanko tuolla vanhalla vai alanko tekemään tuota muunneltua versiota joka olisi nopeasti: Lordi Power Weaponilla ja Melta Bombeilla, Dredulta vaihtuisi TL Lascannon TL Autocannoniin, toinen ryhmä jäisi alastomaksi 5 hengen ryhmäksi, toisesta tulisi 10 hengen ryhmä kahdella flamerillä ja power fist aspalla (ja pomo liittyisi tähän) toinen ryhmä pitää omaa objektiivia toinen menee Dredun kanssa aiheuttamaan hämminkiä viholliselle.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Heti alkuun ongelmia: Tyhmyys

Jooh tässä tuli jo eilen kovasti lupailtua että maalaan 500 pisteen kaamos joukkueen loppuun ja naksauttelen niistä kuvia ja laitan tänne, olisi varmaan pitänyt muistaa että mun kameran lataus (ja samalla koneen liitäntä johto) on hukassa jossain päin tätä huonetta ja epäilen erittäin vahvasti että en löydä sitä lähi aikoina vaikka aattelin yrittää sitä taas paikantaa. Että tämmöistä ongelmia heti alkuun.

Oli kyllä mielenkiintoista istuskeli tuossa maalailemassa ja sitten mietti että missä niitä kuvia saisi parhaiten otettua ja sitten yhtäkkiä iskee mieleen että enhän mä mitään kuvia saa otettua. Mutta laitetaanpa kuitenkin jotain vähän edes alkuperäiseen aiheeseen liittyvää nimittäin kyseisen 500 pisteen lista ja vähän fluffia jota tuolle joukkueelle on kehiteltynä. Eli pitemmittä puheitta:

Green Shadows Chaos Space Marines 500 points

HQ
Chaos Lord Spatha
Kolmanneksi korkein arvoisin Green Shadows petturi chapterin nokkimis järjestyksessä. Vanha taitava soturi joka käyttää Green Shadowin perustajan ja nykyisen Demoni Prinssin tekemää miekkaa, joka kantaa nimeä Umbra's Will viitaten itse Demoni Prinssi Umbraan. Miekka viilätessään vihollisia vapauttaa Demoni Prinssin demonista voimaa ulos joka yrittää viedä viillon uhrin tovereita tämän mukana warpiin.
Base 90pts
Deamon Weapon 40 pts
Twin-Linked Bolter 5pts
=135pts

Elites
Chaos Dreadnought Aries
Aries oli ennen Green Shadowien petturuutta joukkojen Raskaskaluston johtaja, mutta hänen mielensä alkaessa oikkuilla johtoasema siirtyi Cancer nimiselle Defilerille. Aries on yksi Green Shadowien 5 vanhimmasta ja ensimmäisistä jäsenistä.
Base 90pts
Twin-Linked Lascannon 35pts
Built-In Flamer 5pts
=130pts

Troops
Chaos Space Marines Squad Primus Profero
Ensimmäisen kompanian ensimmäinen rynnäkkö joukko. Joskus liikkuu vajaa miehitettynä helpomman solluttautumisen takia, mutta normaalisti 10 henkinen.
5 Mariinia 60pts
1 Aspiring Champion 30pts
1 Plasma Gun 15pts
1 Power Fist 25pts
=145pts


Chaos Space Marines Squad Secundus Profero
Ensimmäisen kompanian toinen rynnäkkö joukko. Joskus liikkuu vajaa miehitettynä helpomman solluttautumisen takia, mutta normaalisti 10 henkinen.
5 Mariinia 60pts
1 Plasma Gun 15pts
=90pts

Modeleita: 12 + 1 vehicle
Woundeja: 14
Pisteitä: 500

Että semmonen pieni porukka siinä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tau Empire versus Eldar

Mission: Annihilate
Deployment: Pitched Battle

Briefing: We have noticed increase in Eldar movement in Sector Epsilion lead a small strike force to notify the Eldar about entering planet that is part of our Empire. If they resist use of leathal force is given. Good Luck.

Eldar forces: The Eldar in the region seem to be small in numbers. They are lead in to the battle by a Eldar Farseer and his 11 Guardian soldiers. They also have 3 Guardians on Jetbikes probably for scouting. They also have one weapon platform known as Shadow Weaver and a sizable tank wich the Eldar call Night Spinner.

Your troops: Apart from you Commander Shas'el you will be accompanied by two Team leader Shas'ui Battlesuit pilots and two full 12 member squads of Firewarriors with their own Shas'ui Teamleaders.

Taistelua ennen Tau Imperiumin komentaja otti yhteyden Eldareihin jotka olivat saapuneet planeetalle ja ilmoittivat planeetan olevan Tau Imperiumin hallitsema ja Eldarien tulisi poistua välittömästi. Eldarit eivät tietenkään perääntyneet tästä ja taistelun tuulet alkoivat puhaltaa.

Alkuasetelma Jet biket ovat kuvan vasemman reunan takana ja keskellä olevan bastionin takana on Warp Spiderit piilossa.

1. Kierros
Eldar joukot olivat jakautuneet melkolailla kahtia. Joukkojemme näkökulmasta heidän liitopyörät olivat vasemmalla Shadow Weaverin kanssa kun taas Guardianit Farseerin johtamana olivat hieman keskeltä oikeammalla Warp Spiderit vieressään ja Night Spinner aivan oikeassa reunassa. Omat joukkemme olivat melkolailla niin että Shas'ui battlesuitit olivat haastamassa liitopyöriä ja Shadow Weaveriä, Tulisotilaat tähtäilivät Guardianeja ja Warp Spidereita ja joukkojemme komentaja oli äkännyt vihollisen Night Spinnerin aikeissa käydä ampumassa sitä raketeillaan. Eldarit olivat valmiina lähtemään liikenteeseen ensin, mutta oikukkaan kohtalon (jota kutsutaan nopan numero kutoseksi) takia Tau oli suunnitellut hyökkäyksensä paremmin. Taistelu alkoi räväkästi Komentajan liitäessä aivan kentän oikeaan reunaan ja vapauttaen kaksi rakettia ja laukauksen Plasma kivääristään kohti vihollisen vasta liikkeelle lähtevään Night Spinneriin. Yhden hienon räjähdyksen jälkeen Night Spinneristä ei ollut kuin pientä metalli romua jäljellä. Toisella puolella kenttää taas Crisis taistelupuvuissa olevat ryhmän komentajat liihottivat parempiin asemiin tulittaen raketeilla vihollisen liitopyöriä tuhoten yhden. Tulisotilaista toinen ryhmä eteni parempiin suojapaikkoihin ja toinen taas avasi tulen kohti vihollisen Warp Spidereita tappaen yhden näistä. Tämän jälkeen vielä kaikki kolme taistelupukua liihottavat takaisin parempiin suojiin.

Eldarit ovat äimistyneitä Taun nopeasta hyökkäyksestä ja loistavasta toteutuksesta. Shadow Weaver aloittaa taistelun yrittäen tulittaa tulisotilaita, mutta ei saa mitään aikaan. Guardianit kuitenkin saavat kerättyä itsensä kasaan ja juoksevat eteenpäin tulittaen samaista tulisotilas ryhmää kaataen jopa viisi näistä aiheuttaen tulisotilaiden joukossa epäluuloa ja lopulta rikkoen näiden moraalisen selkärangan aiheuttaen näiden pakoon juoksemisen. Liitopyörät kostivat kaverinsa kaatumisen ampumalla toista taistelupuku Taua, mutta eivät onnistu kaatamaan tätä.
(Ensimmäisen kierroksen jälkeen tilanne 1-0)

2. Kierros
Tulisotilas ryhmä jatkaa pakoaan juosten pois taistelualueelta häpäisten Tau Imperiumin nimen, mutta toinen ryhmä aikoo pitää tuota nimeä yllä ampuen kosto laukaukset Guardianeja vastaan kaataen kaksi näistä. Tau Komentaja liihottaa jälleen etsimään piiloon menneitä Warp Spidereita ja löytää nämä laskeutumis alustan takaa ampuen rakettinsa ja plasma laukauksen Warp Spidereiden päälle, mutta ei onnistu tappamaan yhtään näistä Eldareista. Toisella puolella taistelukenttää Taun taistelu puvut liihottavat jälleen esiin tyhjentäen niin rakettinsa kuin Burst Cannoniensa ammukset Eldarien liitopyöriin tiputtaen yhden alas, tämän jälkeen tapahtuu harvinainen asia vahingoittuneen taistelupuvun syöksyen lähitaisteluun Eldarin liitopyörän kanssa varmistaen sen että tämä ei pääsisi ampumaan takaisin. Tämä kaksintaistelu tulisi kestämään pitkän tovin. Lopuksi Komentaja että toinen taistelu puku liihottivat takaisin hakemaan suojaa.

Eldarit jatkavat liikkumistaan eteenpäin yhden vihollis ryhmän pakenemisen johdosta aloittaen vihollisen painostamisen Shadow Weaverillä joka ampuu vapaana olevaa taistelupukua, mutta ampuu reilusti ohitse maalistaan. Guardianit taasen liikkuessaan avaavat tulen kohti Tulisotilaiden suuntaa, mutta nämä ovat hyvin suojissa ja kestävät tulituksen mainiosti. Warp Spiderit kuitenkin yllättävät hieman sivulta tulittaen ensin kaksi vahingoittavaa laukausta Taun Komentajaan ja sitten juoksevat lähitaisteluun viimeistellen komentajan siihen paikkaan. Tulisotilaita painostetaan nyt edestä ja oikeasta sivustasta. Liitopyörän ja Taistelupuvun kaksintaistelu jatkuu eeppisenä.
(Toisen kierroksen jälkeen tilanne 1-1)

Komentaja pulassa

3. Kierros
Tau aloittaa nopean vasta hyökkäyksen vapaan taistelupuvun liikkuen esiin ja tulittaen raketeillaan Shadow Weaveriä tuhoten aseen ja jättäen kaksi Guardiania ihmettelemään mitä tapahtui. Tulisotilaat liikkuvat kohti Eldarien Guardianeja ja avaavat tulen kaataen tällä kertaa viisi Guardiania, mutta Farseerin vaikutus ei anna näiden paeta. Taistelupuku ja leijuntapyörä yhä jatkavat kampailuaan.

Tulisotilaat ovat nyt erittäin pahassa paikassa kiilaantuneena Warp Spidereiden ja Guardianien väliin. Molemmat Eldar ryhmät avaavat tulen kaataen kaksi Tulisotilasta. Nämä sitten rynnäköivät kimpuun. Toisella puolella Shadow Weaveriä käyttäneet Guardianit rynnäköivät vauhdilla kohti Liitopyörää ja Taistelupukua aikoen avustaa taistelupuvun kaatamisessa, mutta Taistelupuku taitavasti kolauttaa toisen kuoliaaksi ja aihettuaen toiselle pakokauhua koneen viereltä tämän juosten pakoon ja jättäen liitopyörän ja taistelupuvun kampailemaan toistensa kanssa. Toisella puolella Guardianit ja Warp Spiderit kaatavat Tulisotilaista kuusi ja aiheuttavat viimeisenkin moraalin menettämisen ja pakoon yrittäessään viimeisetkin tulisotilaat kaatuvat selkään ammuttuina. Taun kohtalo on siis kahden taistelupuvun käsissä.
(Kolmannen kierroksen jälkeen tilanne 1-3)

Farseer johtaa Guardianeitaan kohti Tulisotilaiden viimeistä taistelua

4. Kierros
Taun taistelupukujen niskaan on tullut nyt paljon painetta toinen näistä kuitenkin vähentää painetta ampuen pakenevan Guardianin selkään kaksi rakettia varmistaen että tämä ei osoittaudu viholliseksi jälkeen päin. Eeppinen kaksintaistelu jatkuu yhä liitopyörän ja Taistelupuvun välillä.

Warp Spiderit lähtevät liikkumaan nopeasti kohti suitteja käyttäen hyväkseen reppujensa Warp liikuntaa. Guardianit ja Farseer hakevat suojaa kentän keskellä olevasta ihmis imperiumin rakennuksesta. Kaksintaistelu käy yhä kuumana
(Neljännen kierroksen jälkeen tilanne 2-3)

5. Kierros
Taun taistelupuvut huomaavat Warp Spiderien lähestymisen ja vapaana oleva lähettää kaksi rakettia sinne naarmuttamatta Warp Spidereita. Lopulta toinenkin taistelupuku toteaa että nyt oli aika lopettaa tämä kaksintaistelu ja iski heidän lennokkaassa taistelussaan Guardianin pois liitopyöränsä päältä iskien tämän lujaa maahan jättäen vain verisen läntin maahan.

3½ vuoroa kestänyt kaksintaistelu loppuu vihdoin

Eldarit eivät kuitenkaan peruuta heillä on mies ylivoima ja Warp Spiderit yhä tulevat lähemmäs mutta näiden aseet eivät vain kanna Taun taistelupukuihin asti.
(Viidennen kierroksen jälkeen tilanne 3-3)

6. Kierros
Nyt Taun taistelupuvut hakevat mahdollisimman hyvät paikat ampua Warp Spiderit tohjoksi. Ensin toinen puku avaa rakettiensa ja Burst Cannonin tulen Warp Spidereita päin tappaen kaksi näistä ja heti toiselta sivustalta tulee samanlainen ryöppy kaataen kaksi viimeistä tuhoten koko ryhmän.

Warp Spidereiden kaaduttua Farseer toteaa että heidän on peräännyttävä ja kerättävä joukkojaan jos aikovat haastaa vielä Taun joukot tällä planeetalla.
(Kuudennen kierroksen jälkeen tilanne 4-3)

Taistelu päättyi Taun niukkaan voittoon aivan loppu puolella.

Kiitokset Pasille muistiinpanojen laittamisesta ja Petterille (Furinji) hyvästä vastuksesta ja erittäin eeppisestä pelistä.

[Elikkä tästä alkaa minun Ookami_Tez, tai tuttavallisemmin Tero, Blogi kirjoitukseni yritän tänne kirjoitella joka päivä ainakin jotain viisikulmio alueelta Figut-Internet-Videopelit-Roolipelit-Anime/Manga. Eli welcome ja silleen. Ja tosiaan jos joku haluaa katsoa hieman enemmän Eldarien puolelta kuvattua raporttia se löytyy Furinjin blogista osoitteesta: http://Furinji.blogspot.com]