tiistai 30. marraskuuta 2010

Banelings Banelings! + Green Shadows listoja

Jooh tälläinen suhteellisen nopea päivitys liittyen molempiin internettiin että videopeleihin. Biisi josta Youtube kommenttien mukaan Justin Bieber teki huonon coverin. Siinä tuommoinen pikku juttu Starcraft II tiimoilta. Tullut tota jo jonkun verran pelattua Terran Kampania taisi mennä ekan parin päivän aikana läpi, mutta nettiin olen vain pikkasen koskettanut varovaisesti. Täytyy todeta että tämä on palauttanut uskoni Blizzardiin WoWin jäljiltä ja odotan innolla niin Starcraft kakkosen lisämateriaalia elikkä Zerg kampaniaa ja Protoss kampaniaa sekä tietenkin Diablo III:sta. Mutta ei kai näiltä tiimoilta sitten sen enempää. Aah voisin tosin huomauttaa että minulla ollen taas 5 päivää pitkä viikonloppu (ammattikorkeakoulu on rankkaa) niin voisin vaikka yrittää vähän hankkia jotain järkevää päivittely ideaa tänne vaikka jotain teema päiviä kuten Maanantain Random tai Sunnuntain 40K, mutta tämä jää nähtäväksi.

Tässä aamuyön pikkutunneilla aloin pyörittelemään ideaa, Kardinaalin kysyttyä asiasta, 1000 pisteen Kaaos joukkiostani ja kehitin ensin melko suoraviivaisen joukkion, mutta sitten aloin vähän heittelemään pisteitä sinne tai tänne ja lopulta minulla oli kolme erillaista ryhmää laudalla. Joten jälleen laitan tuohon äänestyksen täksi viikoksi (Loppuu Sunnuntai päivällä kello 12:00) jossa saatte äänestää omaa suosikkianne kolmesta listasta. Ja jos jotain kysyttävää tavastani asetella lista niin kysykää pois kommenteissa vastaan mielelläni tarkentavasti listoja koskeviin kysymyksiin.

Demoni Prinssi Lista
HQ

Deamon Prince 110pts
Wings 20pts
Doombolt 10pts
=140pts

ELITES
Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS
Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

HEAVY SUPPORT
Chaos Havoc Squad
5 Marines 75pts
4 Heavy Bolter 60pts
=135pts

Chaos Havoc Squad
5 Marines 75pts
4 Lascannon 140pts
=215pts

Models: 31
Vehicles: 1
Wounds: 34
Points: 1000

Hybridi Lista
HQ
Deamon Prince 110pts
Wings 20pts
Doombolt 10pts
=140pts

Chaos Sorcerer 100pts
Terminator Armor 15pts
Familiar 5pts
Doombolt 10pts
Wind of Chaos 30pts
Melta Bombs 5pts
=165pts

ELITES
Chaos Terminator Squad
4 Terminators 120pts
1 Champion 40pts
1 Heavy Flamer 5pts
1 Power Fist 10pts
=175pts

Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS
Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
Icon of Chaos Glory 10pts
=210pts

Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
=200pts

Models: 27
Vehicles: 1
Wounds: 32
Points: 1000

Terminaattori Lista
HQ

Chaos Sorcerer 100pts
Terminator Armor 15pts
Familiar 5pts
Doombolt 10pts
Wind of Chaos 30pts
=160pts

ELITES
Chaos Terminator Squad
8 Terminators 240pts
2 Champion 80pts
2 Heavy Flamer 10pts
2 Power Fist 20pts
=350pts

Chaos Dreadnought 90pts
Plasma Cannon 15pts
Built-In Heavy Flamer 5pts
=110pts

TROOPS
Chaos Space Marines
9 Marines 135pts
1 Aspiring Champion 30pts
2 Flamer 10pts
1 Power Fist 25pts
Icon of Chaos Glory 10pts
=210pts

Chaos Space Marines
10 Marines 150pts
2 Flamer 10pts
Icon of Chaos Glory 10pts
=170pts

Models: 31
Vehicles: 1
Wounds: 33
Points: 1000

2 kommenttia:

  1. Mukavan näköisiä listoja jokainen. Sorcereista en pidä, näyttävät vähän turhilta. 2 taikaa joista kuitenki käytät vain toista vuorollasi on mielestäni tuhlausta.

    Lisäksi missä Terminaattori-ryhmien kombi-plasmat ja/tai meltat? 5 pistettä kahdesta plasma shotista kun deepstriketät on mielestäni hintansa arvoinen. Itse kun pyörittelin Kaamoslistoja mielessäni, olisin varustanut termut 3-5 plasmalla/meltalla ja reaper autocannonia niin paljon kuin ryhmäkoko sallii. Kannattaa pitää mielessä myös se, että muistaakseni championin saa varustaa kaikilla ryhmän varusteilla joten juurikin reaper cannonin esimerkiksi voi antaa juuri championille. Pitäen siis hyvät upgradet viimeiseen asti yhdellä jampalla, kun väkeä alkaa kuolla ympäriltä.

    Jos templatea välttämättä haluaa, on aina kombi-flamer. Joka tapauksessa Terminaattoreiden suola omasta mielestäni onkin juuri kombi-aseet ja reaper autocannon. 2+ fistiä T-ryhmässä (oli koko mikä tahansa) tekee hyvää, 1 ei mielestäni riitä.

    TROOP-valintasi ovat hyvin optimoidut lähistelyyn. Pohtisin kuitenkin olisiko tässä pistemäärässä jo perusteltua varustaa toinen ryhmistä esim. Plasma guneilla/heavy aseella. Tämä ryhmä voisi tulittaa kauempaa pitäen samalla koti-objektivea hallussa, toisen ryhmän edetessä agressiivisemmin. Tuohon koti-objektiivi holderiin jättäisin silti power fisti-champan pisteiden salliessa, muuten ottaisin pois, jossei anna pongot myöten.

    Kannattaa muistaa myös että rhino on hinta-laatusuhteeltaan mitä parhain. 35 pistettä liikkuvasta maastosta smoke launchereilla ei ole paha laisinkaan. (Olihan nyt kaamoksellakin ne launcherit vakiona jos muistan oikein?)

    Tuo neljän lascannonin havokkiryhmä on minusta jo vähän yliampuvaa. Onhan se toki jäätävän hyvä AT-tuliryhmä, mutta saa varmasti huomiota myös saman verran vastustajan tulelta. Hakisin pistekarsintaa vaihtamalla ainakin osan, tai kaikki heavy aseet autocannoniin tai missile-launcheriin. Kyseiset aseet kuitenkin tukevat kivasti toisiaan (Lascannon + Missile, tai Lascannon + Autocannon)

    VastaaPoista
  2. Noh Sorkku varmaan kaipaisi hieman säätöä koska sillon kun olen tuon gearin sille miettinyt alunperin (eli varmaan puolen vuotta sitten) en miettinyt Deep Strike juttuja erityisen paljon, jolloin isoimmassa osassa tapauksista sieltä ei tule kuin se yksi ampuma psyykkinen vuoro, joten totta tämä varmaan vapauttaisi Familiarin että Doomboltin pois (tykkään vaan templete loitsusta) jolla taasen voisi vaikka niihin Combi-aseisiin joista mainitsit. Reaper Autocannon vaikka olen täysin sitä mieltä että se on paljon parempi kuin Heavy Flamer piste eroa kaksikolla taitaa olla 20 pistettä kipale, joten se vaikuttaa paljolti ja tietty tykkään noista Flamer templatea käyttävistä aseista.

    Tuo kakkos trooppi on ollut mietinnässä useampiakin kertoja parhaimmillaan se olisi jos sen saisi 15-20 päiseksi plasmagunilla ja vaikka heavy bolterilla pitämään sitä objektiivia, mutta pisteitä tuntuu vähän arasti löytyvän tietty jos tuota Lascannon ryhmää muuntelisi tai poistaisi kokonaan (on mielessä toisenkinlainen tankin tuho ryhmä). Rhinoista sen verran että alukset eivät ole oikein mun juttuni, ne ovat varmasti peli tehokkaita, mutta jotenkin itte vaan tykkään jalkaväestä enemmän.

    Kuten jo tuli mainittua niin tuon Lascannon teaminhän voisi korvata kivalla 2-5 meltaa Chosen Ryhmällä Eliitteihin mokomat vielä Infiltroivat niin aloituksen saadessa ovat varsinkin tosi kivoja tankin tuhoajia ja eivät edes kaaos piireissä niin hervottoman kalliita. (165 pistettä 5 Meltaa 5 Chosen mariinilla)

    Ja Terminaattoreista sen verran että tuo 1 Fisti 5 hengen ryhmässä johtuu juuri siitä että Heavy Flamer ja Fisti menee samalle tyypille, jolloin 5 hengen terminaattori boksista tulee tehtyä vain 1 Fisti Hvy. Flamer tyyppi ja seuraavasta boksista toinen jos ymmärrät tätä epäselvää tekstiä.

    Mutta kuten sanottu parantamisen varaa on.

    VastaaPoista